International Urban Greening Week Utrecht
Lauantai 17.5. - Tampere - Turku
Heippa kotipihan tulppaanit, puutarhuri lähtee nyt maailmalle!
Tänään on lähtöpäivä kohti uusia seikkailuja.
Suuntana on Alankomaat ja Utrecht, jossa järjestetään European Platform for Urban Greening -hankkeen Urban Greening Week, jonka tavoitteena on antaa puutarha- ja luontoalan opiskelijoille lisää oppia luonnon monimuotoisuuden tukemisesta erilaisin keinoin. European Platform for Urban Greening on Euroopan laajuinen hanke, jonka tavoitteena on edistää kestävää ja luonnon monimuotoisuutta tukevaa viherrakentamista ja kaupunkivihreän lisäämistä. Keinoina tähän on muun muassa koulutuksen antaminen näistä aiheista, jotta kaupunkeihin ympäri Euroopan saataisiin lisää erilaisia luontopohjaisia ratkaisuja, jotka tukevat vihreää infrastruktuuria sekä niin luonnon kuin ihmisenkin hyvinvointia.
Yksi näistä keinoista lisätä koulutusta ovat Urban Greening Weekit, joita järjestetään useissa Euroopan maissa. Urban Greening Week on kansainvälinen, Erasmus+ -tuettu vaihto-ohjelma, jossa ammatilliset opiskelijat pääsevät kartuttamaan osaamistaan näistä aiheista ratkomalla todellisia kaupunkivihreään liittyviä haasteita.
Viikkojen ohjelma koostuu yleensä luennoista, vierailuista erilaisiin kohteisiin sekä kansainvälisissä ryhmissä tehtäviin haastetehtäviin, joiden lopputulokset esitellään lopuksi kansainvälisistä asiantuntijoista koostuville raadeille.
Vastaavalle viikolle osallistuin maaliskuussa Suomessa, mutta hyvistä aikeista huolimatta en kuitenkaan kirjoittanut siitä sen pidemmin tänne blogiin mitään. Suomessa aiheena oli hulevesien luonnollinen hallinta ja luontopohjaiset ratkaisut. Ihan mahtavan opettavainen viikko, joka antoi paljon uutta näkökulmaa kansainvälisen yhteistyön kautta.
Lähden siis avoimin ja hyvillä mielin matkaan, innolla odottaen, mitä tämä reissu tuo tullessaan. Vaikka olemmekin saaneet viikon ohjelman, en täysin ymmärrä, mitä olemme menossa tekemään, sillä ohjelma ei vielä sanallisesti täysin aukea minulle. Luvassa on siis seikkailu! (Seikkailun virallinen määritelmä on: “Epävarmuutta sisältävää vapaa-aikaa”)
Meitä on lähdössä Suomesta neljä opiskelijaa, kolme puutarhuria ja yksi luonnonvaratuottaja. (Tai itseasiassa tarkemmin kolme puutarhuria ja kaksi luonnonvaratuottajaa, sillä itse olen puutarhurin lisäksi myös luonnonvaratuottaja.)
Onnistuin houkuttelemaan muut osallistujat matkaamaan kanssani paikan päälle maata pitkin, sillä viime vuotinen reissuni Wieniin maata pitkin oli erittäin hyvä kokemus. Maata pitkin matkustaminen on paitsi huomattavasti lentomatkailua ekologisempaa - myös hauskempaa ja antaa mahdollisuuden nähdä enemmän. Ikävänä kääntöpuolena on se, että maata pitkin matkustaminen on paljon kalliimpaa kuin lentomatkailu. Onneksi sentään Erasmus-hankkeemme kautta ekologiseen matkustamiseen sai paremman tuen kuin lentomatkustamiseen, joten saimme matkakulumme katettua.
Matkamme lähti liikkeelle Tampereelta, josta matkustimme bussin kyydissä Turun satamaan. Liikkeellelähtö tuntui monella tapaa jännittävältä, sillä en juurikaan tuntenut matkaseuraani etukäteen, sillä he ovat Ahlmanin opiskelijoita tällä hetkellä ja itse en varsinaisesti enää ole, sillä olen käynyt vain yhtä irrallista tutkinnonosaa, josta siitäkään ei ole ollut enää oppitunteja sitten maaliskuun. Jäljellä on siis vain tämä reissu ja lopputyö.
Turusta noustiin laivan kyytiin, joka kuljettaisi meidät aamuksi Tukholmaan.
Sunnuntai 18.5. - Tukholma
Laivamme saapui Suomen aikaa puoli seitsemältä aamulla Tukholmaan. Suunnitelma päivälle oli jokseenkin selvä. Käydään aamupalalla ja otetaan suunnaksi Tukholman kasvitieteellinen puutarha. Miten ihanaa reissata puutarhuriseurassa! Ketään ei joutunut ylipuhumaan siihen, että mennäänkö kasvitieteelliseen, kun meillä on päivä käytettävänä Tukholmassa.
Aamuväsymykseen sai onneksi Tukholman T-Centralenista hyvää kahvia ja aamupalaa. Illalla tuli hilluttua ehkä hieman liian pitkään laivalla, sillä lähtömme sattui Euroviisujen finaalipäivään ja finaalia seurattiin ensin laivan kokoustiloissa, jonne oli pystytetty kisakatsomo suurine näyttöineen. Ja kun väsymys alkoi liiaksi paikaa silmää, jatkui kisakatsomo laivan hytissä.
Jalkojamme säästääksemme päätimme matkata kasvitieteelliselle metrolla, vaikka matka ei ollut pitkä. Arvasimme kuitenkin, että käveltävää tulisi tämän päivän aikana ihan riittävästi. Muutama pysäkinväli metron kyydissä ja noin 900 metrin kävely kasvitieteelliselle, jossa olisimme juuri sopivasti, kun se aukeaa yhdeksältä. Kävelymatka oli siis noin 12 minuuttia, eikö? No ei todellakaan.
Jäimme metrosta Tukholman yliopiston pysäkillä ja harhauduimme reitiltä alle 100 metrin päässä pysäkistä, kun silmiimme osui Tukholman yliopiston puutarha, jossa oli käytetty upealla tavalla lahopuuta. Suuria maapuuksi jätettyjä runkoja, lahopuupenkkejä ja risuaitoja! Ja upea, kukkiva, monilajinen nurmikko! Pikaisesti laskettuna ainakin viitisentoista lajia edustettuna!
Ja kuten olen aiemminkin moneen otteeseen puhunut, edes pahamaineisena rikkaruohona pidetty voikukka ei ole nurmikolle haitaksi, päinvastoin! Voikukan pitkä paalujuuri uppoaa tiiviissäkin maassa syvälle, nostaen sieltä vettä ja ravinteita, mihin matalampijuuriset heinäkasvit eivät ylety. Voikukan juuri tekee maaperään myös elintärkeitä ilmareikiä.
Kenties upein koskaan näkemäni tammi Lilla Frescatin puutarhalla!
Yliopiston puutarhan huolellisen tutkimisen jälkeen yritimme jatkaa reitillä kohti kasvitieteellistä puutarhaa, mutta eihän se reitillä pysyminen onnistunut tälläkään kertaa. Pian harhauduimme seuraavaan puutarhaan, vuonna 1918 perustettuun Lilla Frescati koloniföreningin yhteisöpuutarhaan. Ja miten upea se olikaan! Olin pakahtua kaikesta siitä kauneudesta! Upeasti hoidettuja pieniä puutarhatilkkuja, ihania kukkia, ihan mielettömiä tulppaaneja! Ja keskellä puutarha-aluetta seisoi jyhkeänä ehkä upein näkemäni tammi. Äkkiseltään arvioimme sen iäksi noin 500 vuotta, josta myöhemmin opettajamme oli samoilla linjoilla. Puu oli lyhyt ja paksu ja kauttaaltaan laho, mutta tammi kestää lahoamista erittäin hyvin ja muun muassa juuri tämä tekee siitä niin arvokkaan puun luonnon monimuotoisuuden kannalta. Tammella on viitisensataa seuralaislajia, joista huomattavan suuri osa on spesialistilajeja, jotka ovat riippuvaisia nimenomaan ja ainoastaan tammesta.
Jotenkin onnistuimme lopulta löytämään itsemme Tukholman kasvitieteelliselle puutarhalle, joskaan emme todellakaan yhdeksäksi, sillä olimme tutkineet kaksi muuta puutarhaa läpikotaisin ennen sitä. Onneksi kuitenkin oli koko päivä aikaa eikä mitään muita suunnitelmia! Totisesti, mikä onni matkustaa puutarhuriseurassa!
Käytimme lopulta Tukholman Bergianska trädgårdenin tutkimiseen lähes viisi tuntia ja silti jäi tunne siitä, että siellä olisi voinut olla pidempäänkin, ellei itse kunkin jalkoja olisi alkanut särkeä. Koska tietenkin kuljimme jokaisen kivikon ja kallioreitin, emmekä kulkeneet vain siististi polkuja pitkin. Ja vaikka olisimme kulkeneetkin, niin kävelyä silti tuli todella paljon.
En ollut ennen käynyt Tukholman kasvitieteellisessä ja se teki kaikessa komeudessaan minuun suuren vaikutuksen. Vastaisuudessa en aio enää ikinä mennä Tukholmaan ja jättää tätä käymättä, sillä sieltä mitä todennäköisimmin löytyy uutta nähtävää joka kerralla.
Bergianska trädgård Stockholm:
Seuraavaksi suuntana olikin sitten vielä pienet eväidenhankinnat pitkää junamatkaa varten, jonka jälkeen lähdimme odottelemaan yöjunaamme, jonka kyydissä matkustaisimme yli Juutinrauman sillan Tanskaan ja Tanskan läpi Saksaan.
Itkupaju Binnenalsterin tekojärven rannalla Hampurissa.
Maanantai 19.5. - Hampuri
Maanantaiaamu valkeni Hampurissa, jossa junamme oli vain tunnin myöhässä. Jostain syystä junien myöhästyminen Saksassa on erittäin yleinen ilmiö. Siinä missä Ruotsin rautatieyhtiö SJ ilmoitti mitä kohteliaimmin meille siitä, että junan aikataulu oli ratatöiden vuoksi muuttunut ja lähtöaika vaihtuisi klo 17:34:stä 17:35:een - ja lähetti meille kokonaan uudet liput tämän massiivisen muutoksen vuoksi, Saksan puolella emme saaneet mitään ilmoitusta siitä, että olemme tunnin myöhässä. Kun pakkailimme itseämme ja matkatavaroitamme hytistä käytävälle, ilmoitti junan henkilökunta vain, että emme ole vielä tuntiin perillä.
Onneksi olimme varanneet reilusti aikaa ennen seuraavaa junaa, joten meille jäi silti noin seitsemän tuntia käytettäväksi Hampurissa. Tuttuun tapaan aamiaista kahvilasta ja suunnaksi Hampurin vanha kasvitieteellinen puutarha, jonne oli Hampurin päärautatieasemalta matkaa noin 1,5 km. Vajaan puolen tunnin kävely, ellei pysähtyisi matkan varrella tutkimaan jokaista hienoa kasvia ja puuta.
Reittimme kulki useamman kauniin puistoalueen halki, joten matkanteko oli hidasta. Binnenalsterin tekojärven rannalla kasvavat itkupajut herättivät heti huomioni ja pitihän niitä käydä ihastelemassa lähempää. Tässä on yksi puu, jonka hyvin mielelläni veisin mukanani Suomeen, jos se vain kasvaisi siellä. Valitettavasti ilmastomme on kuitenkin tälle kaunottarelle aivan liian kylmä.
Hampurissa koko ryhmäämme teki suuren vaikutuksen se, miten älyttömän suuria puita siellä kasvoi. Massiiviset rautatammet ja puistoplataanit olivat yleinen näky vähän joka toisessa puistossa. Suomessa ei tämän kokoluokan puita paljon näe, eikä niiden kokoa toki pysty edes kuviin kunnolla ikuistamaan. Mutta jos harrastat maata pitkin matkustamista, niin lämmin suositus Hampurille ja sen puujättiläisille. Hampurissa joka tapauksessa on hyvin usein junan vaihto, jos suuntaa melkein minne tahansa keski- ja etelä-Euroopassa, sillä Hampurin rautatieasema on suuri junaliikenteen solmukohta - ja ehkä juuri siksi junat ovatkin hyvin usein myöhässä.
Ei ollut ihan selkeää, mikä ja missä Hampurin kasvitieteellinen puutarha edes on, sillä samalla alueella on useita puutarhoja ja alue on suuri. Otimme kuitenkin määränpääksemme Vanhan kasvitieteellisen puutarhan, jonka kanssa samalla alueella sijaitsee Planten un Bloemen -puutarha.
Tässäkin puutarhassa olisi ollut tutkittavaa huomattavasti enemmän kuin mihin aika riitti - ja huonosti junassa nukutun yön jälkeen väsymyskin vähän painoi päätä, joten istuskelimme myös melko pitkään lammen rannalla ihaillen nokikanapoikuetta, joka tomerasti emon oppeja seuraten söi ulpukansiemeniä.
Alueelta löytyi vaikka mitä: upea japanilainen puutarha japaninvaahteroineen ja bonsai-mäntyineen, valtavia alppiruusuja ja atsaleoja mitä upeimmissa väreissä, mielettömän kokoisia jättipoppeleita ja mykistävän kauniisti kukkiva wisteria. Lapsille alueelta löytyy myös todella iso leikkipuisto vesielementteineen, jossa oma lapseni olisi varmasti viihtynyt, eli tänne on ehdottomasti tultava uudelleen.
Uuden reissun puolesta puhuu myös se, että kasvihuoneet olivat remontissa ja pystyimme vain vilkuilemaan ikkunoiden takaa sisäpuolella olevia valtavia kaktuksia ja lähinnä arvailemaan, mitä muuta upeaa seinien sisälle jäi piiloon.
Hampurin vanha kasvitieteellinen puutarha ja Planten un Bloemen -puutarha:
Hampuri-päivän jälkeen hyppäsimme taas iltapäivällä junaan. Flixbus-yhtiön Flixtrain-juna oli miellyttävä kokemus ja vei meidät erittäin sujuvasti Osnabrückiin, josta ehdimme ajoissa seuraavaan junaamme Alankomaiden Amersfoortiin, jonka kautta vielä päivän viimeisellä junalla perille Utrechtiin. Matka Hampurista Utrechtiin kahdella junan vaihdolla kesti hieman reilut viisi tuntia ja olimme perillä kahdeksan aikaan illalla.
Tiistai 20.5. - Utrecht
Utrechtin päärautatieasemalla on näyttävä ja monikäyttöinen taideteos, joka tarjoaa suojaa sateelta ja auringolta sekä kerää sadevettä.
Ensimmäinen päivä Utrectissa. Ohjelma on hyvin intensiivinen, mutta onpa ollut mahtava aloitus tälle varsinaiselle Urban Greening weekin ohjelmalle!
Saapuessamme illalla väsyneinä Utrechtiin olimme jopa hieman pettyneitä siihen, miten harmaalta kaupunki näytti vihreän ja eläväisen Hampurin jälkeen, jossa jättimäiset puut olivat värittäneet kaupunkikuvaa joka nurkalla.
Päivän ohjelman myötä totuus kuitenkin valkeni. Utrechtissa on rakennettu paljon uutta kaupunkivihreää ja vaikka täällä ei ihan keskustassa ollutkaan samanlaisia jättipuita kuin Hampurissa, hyvin innovatiivista ja uudistavaa viherrakentamista oli paljon!
Heti päärautatieasemalla silmä kiinnittyy erikoiseen taideteokseen, joka kattaa alueen rautatieaseman ja sen vieressä olevan kauppakeskuksen välillä. Tällä taideteoksella on monta toimintoa: se tarjoaa suojaa sateelta (Alankomaissa sataa usein) ja auringolta, mutta se myös kerää sadevettä maanalaiseen säiliöön ja tällä vedellä sitten kastellaan asema-alueen lukuisia istutusalueita.
Ensimmäisen opiskelupäivämme aluksi tutustuimme hieman ryhmäämme, joka oli kutistunut sangen pieneksi, mitä ilmeisemmin sen vuoksi, että tämä viikko piti alun perin järjestää huhtikuussa, mutta se siirtyi toukokuun loppuun, joka alkaa olla puutarha-alalla niin sesonkiaikaa, että töistä on vaikea irroittautua tällaiseen reissuun. (Onneksi itselläni on työnantajan kanssa hyvät välit ja tällaisista asioista sopiminen on helppoa. :D)
Meidän neljän suomalaisen lisäksi ryhmässä oli kaksi nuorta hollantilaista, jotka opiskelevat biologiaa ammattikoulutasolla. (Ollapa Suomessakin tällaista tarjolla!)
Kaikkialla Utrechtissa kävelyteiden ja kanaalien varsille oli kylvetty luonnonkasveja.
Tämän viikon kantavana teemana on kaupunkivihreän vaikutus ihmisiin. Siihen aletaan havahtua monin paikoin vasta nyt, kun ilmaston lämpenemisen vaikutukset alkavat tuntua ja kaupungeissa alkaa olla tukalan kuuma. Nyt huomataankin, että puistojen laidoille tarvitaan puita ja katujen ja kanaalien varsille luonnonvaraisia kasveja.
Miten tärkeää on, että toimistotyöläiset pääsevät lounastauollaan näkemään vihreää. Alankomaissa on ilmeisen tyypillistä, että lounastauolla poistutaan työpaikalta ja syödään ruoka ulkona. Monet ostavat lounaansa läheisistä kahviloista, mutta toki ulkona voi yhtä hyvin syödä ne omatkin eväät.
Alankomaalainen opettajamme kertoi meille, että 2,5 tunnin tietokonetyöskentelyn jälkeen aivot eivät pysty ottamaan enempää vastaan ja työteho, keskittymis- ja oppimiskyky alkaa laskea merkittävästi. Suomalainen juo tässä kohtaa ainakin kupin kahvia. Suomalaiset juovat kahvia keskimäärin neljä kupillista päivässä. Tätä lukua toki madaltavat lasten ja nuorten lisäksi kaltaiseni ihmiset, jotka juovat lähinnä teetä. Alankomaissa kahvia juodaan keskimäärin kaksi kupillista päivässä.
Olisi äärettömän mielenkiintoista tietää, onko lounasaikaan sisätiloista poistumisella yhteyttä kahvin kulutuksen määrään. Tiedetään kuitenkin, että ulkona oleminen ja vihreän näkeminen parantaa vireystilaa ja keskittymiskykyä.
Kaupunkien pienilläkin viheralueilla on merkitystä ihmisten hyvinvointiin. Poistutko sinä työpäivän aikana ulos?
Kaupunkivihreän vaikutusta ihmisiin on tutkittu ja siitä on kehitetty niinkutsuttu 3-30-300 -sääntö. Sen mukaan jokaisen ihmisen tulisi nähdä kodin, koulun ja työpaikan ikkunasta vähintään kolme puuta, asuinalueiden latvuspeitteisyyden tulisi olla vähintään 30% ja lähimpään puistoon tai muuhun viheralueeseen tulisi olla korkeintaan 300 metriä matkaa. Runsaamman kaupunkivihreän on todettu olevan yhteydessä parempaan mielenterveyteen ja työssä jaksamiseen, vähempiin mielenterveyteen liittyviin lääkärikäynteihin sekä lääkkeiden käyttämiseen. Tutkimuksia tästä on tehty Barcelonassa, jossa kaupunkivihreää on sangen vähän ja kaupungeissa on lähinnä asfaltoituja ja kivettyjä pintoja.
Ihmisten mielenterveyden lisäksi kaupunkikasvillisuudella on merkittävä vaikutus ilmastoon ja kaupunkien lämpötilaan. Kaupunkien lämpösaarekeilmiö on tunnettu fakta ja mitä vähemmän kaupungeissa on kasvillisuutta, sen kuumempi siellä on. Ilmaston lämmetessä tämä johtaa vähitellen siihen, että kaupungeissa asuminen muuttuu yhä vaikeammaksi, ellei niissä ole kasvillisuutta ja varsinkin isokokoisia puita, joiden viilentävä vaikutus ilmastoon on huomattava.
Alankomaiden lukuisissa kanaaleissa on myös paljon elämää.
Utrechtissa oli pyritty lisäämään kaupunkilaisten kiinonstusta kaupunkikasvillisuutta kohtaan järjestämällä opastettuja kasvikävelyitä (Flora walk) kaupungilla. Nämä kuitenkaan eivät olleet saaneet erityisen suurta suosiota, sillä kasvillisuutta harvoin nähdään kovin kiinnostavana. Myöhemmin Flora walkit olivat vaihtuneet Fauna walkeihin, eli opastettuihin eläinkävelyihin, joissa tutustutaan kaupunkikasvillisuuden seassa eläviin eläimiin: hyönteisiin, lintuihin, perhosiin ja niin edelleen. Nämä taas ovat saavuttaneet suurta suosiota ja lisänneet ihmisten kiinnostusta kaupunkien ekosysteemejä kohtaan. Tässä vaiheessa voisin puhua kasvisokeudeksi kutsutusta ilmiöstä, mutta jätetään se toiseen kertaan.
Kasvillisuuden ja maalla elävien eläinten lisäksi Alankomaiden lukuisissa kanaaleissa on paljon vedenalaista elämää, johon on myös pyritty kiinnittämään ihmisten huomiota. Vesiekosysteemien elinvoimaisuus on yhtälailla tärkeää kuin maan päälläkin olevan elämän. Kanaaleissa haasteeksi vesieläimistölle muodostuvat kuitenkin lukuiset padot, joilla veden korkeutta pyritään säätelemään. Tähän on Utrechtissa keksitty upea ja ihmisten mielenkiintoa lisäävä vastaus: kalojen ovikello, Visdeurbel. Nettisivun striimin kautta kuka tahansa voi seurata, mitä kanaalissa olevan padon ympäristössä tapahtuu ja jos kuvassa näkyy kala, voivat katsojat painaa ovikelloa, jotta pato avautuu ja kalat pääsevät kulkemaan. Striimillä vaikuttaa olevan useita satoja seuraajia jatkuvasti, joten ovikellon painajia löytyy aina.
Visdeurbel-sivuston ylläpitäjät tekevät myös viikottaisia uutislähetyksiä siitä, millaista elämää padon luona on näkynyt. Lähetykset ovat hollanniksi, mutta niihin saa englanninkielisen tehstityksen.
Suuret puut tekevät leikkipuistosta miellyttävän viileän ja varjoisen.
Kävelimme matkallamme suurten puiden reunustaman leikkipuiston ohi. Puiden latvukset kaartuivat kuin katokseksi puiston ylle ja siellä oli miellyttävän varjoista, vaikka aurinko paistoi taivaan täydeltä. Suomessa jostain syystä trendinä tuntuu olevan, että puut poistetaan niin leikkipuistoista kuin koulujen ja päiväkotien pihoilta. Päiväkodit käyvät kaupunkien kanssa vääntöä siitä, saavatko ne hankkia varjostuskankaita, joiden alle lapset pääsevät suojaan kovimmalta paahteelta. Varsinkin lapset ovat erityisen alttiita kuumuuden ja UV-säteilyn haittavaikutuksille.
Seurasin päiväkotien ja koulujen varjopaikoista käytävää keskustelua eräässä Tampereen paikallisessa Facebook-ryhmässä ja yllätyin siitä, miten monet keskustelijat tuntuivat pitävän puita vaarallisina ja suosivan mieluummin varjostuskankaiden ja katosten käyttämistä lapsille tarkoitetuilla alueilla.
Mariaplaatsin rekonstruoitu luostaripuutarha.
Julkisten alueiden puiden kuntoa kuitenkin seurataan Suomessa erittäin tarkkaan, jolla voidaan minimoida riskit. Terve puu ei ole riski sen ympärillä liikkuville ihmisille ja on äärimmäisen harvinaista, että ne kaatuisivat yllättäen. Lisäksi puut tarjoavat varjon lisäksi myös muita terveyshyötyjä. Ottaen huomioon, että jo nuorten mielenterveydessä ja jaksamisessa alkaa olla hälyttävää romahdusta, olisi mielestäni ehdottoman tärkeää miettiä, miten kasvillisuutta voitaisiin lisätä alueilla, joissa lapset ja nuoret viettävät päivittäin runsaasti aikaa.
Kasvillisuus ei toki korjaa kaikkia ongelmia, kun taustalla on useita syitä, mutta ottaen huomioon, että syitä ovat muun muassa huoli ilmastonmuutoksesta sekä runsaan digilaitteiden käytön aiheuttama ylikuormittuminen, voisi kasvillisuuden lisäämisellä olla merkittävää positiivista vaikutusta näihin asioihin.
Utrechtia kierrellessämme näimme monenlaisia hienoja esimerkkejä kaupunkivihreän toteuttamisests erilaisilta aikakausilta. Vierailimme Mariaplaatsin historiallisella kirkkoaukiolla, jossa sijaitsee keskiaikainen luostaripuutarha, jossa kirkon sisäpihaa täyttivät erilaiset kauniisti istutetut hyötykasvit. Alue oli aikanaan luostarin käytössä ja siellä viljeltiin erilaisia mauste- ja lääkekasveja. Nykyisin puutarha on rekonstruoitu alkuperäistä vastaavaksi ja se on vapaasti avoinna yleisölle.
Eteläisemmässä Euroopassa puutarhoissa minuun tekee aina yhtä suuren vaikutuksen, millaisiin mittasuhteisiin rosmariini kasvaa. Viime kesänä Wienissä hullaannuin täysin nähdessäni rosmariinista tehdyn pensasaidan. Täällä Mariaplaatsin luostaripuutarhassa rosmariinipensas (kuvassa oikealla olevan istutusalueen keskellä) oli arviolta 150 cm korkea. Vähän toista luokkaa kuin Suomessa.
Modernimpaa vihersuunnittelua näimme Wonderwoodsin alueella, jossa parhaillaan rakennetaan hyvin uudenlaista ja modernia kaupunkivihreää.
Alueen keskellä kohoaa arkkitehti Stefan Boerin suunnittelema kerrostalo, jonka katoilta ja parvekkeilta suorastaan pursuaa puita ja pensaita. Sama arkkitehti on suunnitellut aikaisemmin Milanon kuuluisan Bosco Verticalen.
Utrechtin Wonderwoodsissa otettiin opiksi Bosco Verticalen virheistä ja ongelmakohdista ja toteutus suunniteltiin paremmin. Kasvien tuulenkestävyyttä tutkittiin etukäteen paremmin ja talon viherrakenteita tehtiin samaan aikaan talon kanssa, eikä kuten Bosco Verticalessa tehtiin, että ensin rakennetaan talo ja sitten istutetaan kasvit.
Tällaiset pystysuorat viheralueet ovat tulevaisuutta ja luovat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia siihen, miten kaupungeissa voidaan lisätä kasvillisuutta ja sen tuottamia positiivisia vaikutuksia niin ihmisiin kuin ilmastoonkin. Samalla syntyy aivan uudenlainen ammattiryhmä: lentävät puutarhurit, joiden kysyntä tulee tulevaisuudessa lisääntymään merkittävästi.
Siinä missä kerrostalot moninkertaistavat sen määrän ihmisiä, mitä pienelle alalle mahtuu asumaan, ne moninkertaistavat myös sen kasvillisuusmäärän, mitä pienelle alalle voidaan istuttaa. Ja kuten olen ennenkin siteerannut Stefano Mancusoa, lienee tähänkin parasta liittää suosikkisitaattini häneltä:
“Kaupunkimme, joissa asuu nyt puolet maailman väestöstä ja vuonna 2050 jo seitsemänkymmentä prosenttia, ovat paikkoja, joissa suurin osa maapallon hiilidioksidipäästöistä syntyy. Ne olisi peitettävä kasveilla, enkä tarkoita tällä vain paikkoja, joissa olemme tottuneet näkemään kasveja, kuten puistoja, puutarhoja, niittyjä ja puistokatuja, vaan kasveja olisi oltava kirjaimellisesti kaikkialla: katoilla, julkisivuilla, katujen varsilla, terasseilla, parvekkeilla, savupiippujen päällä, liikennevaloissa, siltojen kaiteilla ja niin edelleen. Sääntöjä on vain yksi ja se on hyvin yksinkertainen: jokaiseen paikkaan, johon kasvi voi juurtua, on istutettava ainakin yksi.”
Wonderwoodsin alueen takaosaan rakentumassa oleva pop-up -puisto ja käyttäytymistieteellinen ihmiskoe.
Wonderwoodsin takana oli myös hyvin mielenkiintoinen kokeilu meneillään. Sinne oltiin rakentamassa pop-up -puistoa alueelle, johon olisi tulossa rakennustyömaa muutaman vuoden sisällä. Mitään suurta ja pysyvää tähän ei siis voi tehdä, mutta on mielestäni upeaa tilankäyttöä, että ennen kuin alueen mylläys aloitetan, siihen voidaan tehdä edes hetkeksi jotain vihreää ja kaunista.
Samaan aikaan pop-up puisto tehtiin käyttäytymistieteellistä tutkimusta. Pop-up puisto oli pystytetty pöytiä, penkkejä ja pergoloita, joista osaan oltaisiin tekemässä köynnöistutukset ja osaan ei. Tämän jälkeen alueella liikkuvien ihmisten käyttäytymistä tutkitaan: hakeutuvatko he mieluummin pöytäryhmään, joka on kasvien ympäröimä vai sellaiseen, jossa ei ole kasveja. Samanaikaisesti pöytien ja penkkien lämpötilaa seurataan, sillä alue oli erittäin paahteinen ja varjoton.
Intensiivisen opintopäivän jälkeen pääsimme vielä suuntaamaan Utrechtin kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa olin käynyt edellisen kerran vuonna 2016. Jouduimme harmillisesti kiertämään puutarhan vajaassa puolessatoista tunnissa, joten ihan niin syvälle siihen ei päässyt uppoutumaan kuin olisin toivonut, mutta päästiinpä kuitenkin näkemään. Utrechtin kasvitieteellinen puutarha on suuri ja upea ja sinne saisi kevyesti uppoamaan sen 5-6 tuntia, mitä käytimme Tukholmassa tai Hampurissa kasvitieteellisiin puutarhoihin.
Utrechtin kasvitieteellinen puutarha
Keskiviikko 21.5. Houten
Opiskelua Yuvertan oppilaitoksessa. Kuva: Heidi Kamerling / Yuverta
Aamulla matkustimme junalla Utrechtista Houteniin ja siellä sijaitsevaan Yuvertan oppilaitoskseen, jonka vieraina täällä olemme. Eilisen kävelyn ja Utrechtin kaupunkiin tutustumisen jälkeen oli vuorossa käytännöllisempää koulun penkissä opiskelua.
Tohtori ja tutkija Ida Damen, joka tutkii toimistotyöläisten työkykyä ja elinvoimaisuutta, piti meille luennon siitä, miten suuri vaikutus kaupunkivihreällä on varsinkin istumatyöläisten työkykyyn. Hän vertasi esityksessään istumisen haittavaikutuksia jopa tupakoinnin haittoihin. “Sitting is the new smoking”, hänen esityksessään todettiin - istuminen on uusi tupakointi.
Tutkimuksissa on todettu, että koko työpäivän kestävä istuminen lisää loppuunpalamisia ja sairaslomia huomattavasti - ja alankomaalaiset ovat Euroopan tilastojen kärjessä siinä, mitä istumiseen tulee. (Tosin vastapainona Alankomaissa pyöräillään erittäin paljon siinä missä Suomessa mennään helposti lyhyetkin matkat autolla.)
Idan ja hänen työryhmänsä vastaus tähän on ollut kehittää ennalta suunniteltuja, täsmällisen mittaisia kävelykokousreittejä erilaisille työyhteisöille. Näiden tarkoituksena on kannustaa ihmisiä käymään kokouksensa mieluummin kaupungin viheralueilla kävellen kuin toimistojen neuvotteluhuoneissa tai tietokoneiden ääressä etäkokouksina.
Kävelykokousten hyödyistä puhuimme paljon: kokouksen aikana liikkuminen parantaa verenkiertoa ja siten myös aivojen hapenottoa, joka tehostaa aivotoimintaa ja sitä kautta keskittymistä ja muistia. Kävellessä kokouksen aiheeseen on myös oikeasti keskityttävä, eikä kukaan voi piiloutua puhelimensa taakse ja olla vain näennäisesti läsnä etäkokouksessa ja todellisuudessa pelata pasianssia tietokoneella. Jos kävelykokouksia käytetään osana opiskelua ja esimerkiksi oppilaiden ja opettajien välisiä arviointikeskusteluja käydään kävellen, on aiheeseen oikeasti perehdyttävä etukäteen, sillä kävellessä ei voi turvautua samaan tapaan muistiinpanoihin tai lennossa googlaamiseen.
Kävelykokousten on myös todettu tasapainottavan hierarkiasuhteita - samasta syystä lienee Suomessakin käyty monia tärkeitä palavereja saunassa. Molemmissa tilanteissa vaikeistakin asioista puhumista helpottaa se, että väkinäistä katsekontaktia ei tarvitse ylläpitää. Kukaan ei tuijota toisiaan silmiin saunassa eikä kävelupolulla - ja tämä tekee keskustelun usein helpommaksi.
Tietenkään kävelykokoukset eivät sovi aina ja kaikkiin tilanteisiin, mutta parhaimmillaan ne ovat 2-3 hengen ryhmissä, ennalta suunnitellulla reitillä, jonka kesto on tiedossa ja toki lähinnä hyvällä säällä. Ne eivät siis ratkaise koko ongelmaa, mutta ovat tärkeä osa sen ongelman ratkaisua, että ihmiset saataisiin ylös tietokoneidensa äärestä.
Idan ja hänen tiiminsä kävelykokouksista voit lukea lisää workwalk.nl - sivustolta. (Sivuston kielen voi vaihtaa englanniksi vasemasta yläkulmasta)
Kävelykokouksia voitaisiin siis tarjota työpaikoilla vaihtoehtona perinteisille kokouksille neuvottelupöytien äärellä tai Teamsissa. Ennalta suunnitellut reitit kauniilla viheralueilla voisivat olla työpaikkojen kalentereissa vaihtoehtona tiloja varatessa siinä missä kokoushuoneetkin. Siinä missä ei ole olemassa “sisäkasveja”, vaan kaikki kasvit ovat alkujaan kotoisin ulkoa, luonnosta, ei ole olemassa myöskään “sisäihmisiä” vaan luonto on meillekin se alkuperäinen ympäristö, jonne mieli kaipaa, vaikka olemmekin sopeutuneet elämään sisätiloissa.
Ja tässä on se mahdollisuus, mikä meillä puutarha-alan ammattilaisilla on tässä kuviossa. Me jotka suunnittelemme ja toteutamme kaupunkien viherympäristöjä, voimme tehdä niistä lähtökohtaisesti sellaisia, jotka tukevat työkulttuurin muutosta terveellisempään suuntaan.
Sitten pääsimme käytännön äärelle, sillä tehtävänämme tällä Urban Greening Weekillä on suunnitella ja rakentaa Yuvertan kampusalueelle kävelykokoukseen soveltuva reitti. Käytimme iltapäivän pienryhmissä alueen tutkimiseen, erilaisten polkumateriaalien fiilistelyyn ja sopivan reitin pohtimiseen. Huomenna pääsemme rakentamaan!
Muutamia kuvia Yuvertan kampukselta, jotka haluan jakaa kanssanne
Keskiviikko 22.5.
Saimme aamulla lyhyen luennon seikkailukasvatusta ja luontoalaa opettavalta Kay Weijtensiltä Attention Restoration Theorysta (ART), eli teoriasta, jonka mukaan tietyillä tekijöillä on mahdollista vaikuttaa positiivisesti keskittymiseen, oppimiskykyyn ja muistiin.
Nämä tekijät ovat tilasta poistuminen, uteliaisuuden/ihmettelyn tukeminen, keskittymistä ja uppoutumista tukeva ympäristö sekä kohderyhmälle sopiva ympäristö. Tarkemmin sanottuna siis tilasta poistuminen tarkoittaa sitä, että töitä ei tehdä vain yhdessä ja samassa tilassa, vaan erilaisten tilojen ja erityisesti luonnon käyttämisellä tuetaan keskittymisen ja oppimiskyvyn ylläpitoa. Itsensä irrottaminen sisätilojen ärsykkeiden, varsinkin erilaisten näyttöjen ja ruutujen äärestä tekee aivoille hyvää ja tukee keskittymiskyvyn ylläpitoa. Myös liike ja erilaisen ympäristön näkeminen tehostaa muistia ja sitoo erilaiset opitut asiat tiettyihin ympäristöihin.
Tapaan itse kuunnella töissä paljon podcasteja erilaisista tieteellisistä aiheista. Suuria suosikkejani ovat This podcast will kill you, On the Ledge, Planthropology sekä In defense of plants. Olen oppinut näistä hurjan paljon ja monet näistä asioista ovat hauskasti sitoutuneet päässäni tiettyjen asiakkaiden ja muiden työkohteiden pihoihin ja kun palaan näihin kohteisiin, muistan yksityiskohtaisesti, mitä podcasteja olen siellä kuunnellut.
Tällä polulla oli kokeiltu erilaisia pintamateriaaleja: kaarnaa, laavakiveä, hasselpähkinän kuoria, persikan kiviä ja simpukankuoria. Vieressä oleva risuaita tuo yksityisyyden tunnetta.
Uteliaisuuden ja ihmetyksen tukeminen tarkoittaa erilaisia keinoja, jotka pitävät mielenkiintoa yllä. Nämä keinot jaetaan “koviin” ja “pehmeisiin” keinoihin. Kovia keinoja ovat hyvin voimakkaita aistiärsykkeitä tuottavat asiat, kuten kaupunkien mainosvalot, kovat äänet, intensiivinen musiikki, voimakkaat tuoksut tai kirkkaat värit, jotka saavat aikaan nopeaa, intensiivistä keskittymistä aistiärsykkeen aiheuttajaan. Pehmeitä keinoja taas ovat sellaiset, joihin ei varsinaisesti erikseen tarvitse kiinnittää huomiota, vaan ne tukevat aisteja lempeämmin. Tällaisia ovat esimerkiksi luonnon äänet, vihreä väri, vaihtelevat tekstuurit ympäröivässä kasvillisuudessa tai vaikka kävelytien pintamateriaaleissa. Myös esimerkiksi jotkut tuoksut saattavat mennä pehmeiden aistiärsykkeiden kategoriaan. Pehmeät ärsykkeet saavat aikaan pidempikestoista ja syvempää keskittymistä.
Kohderyhmälle sopiva ympäristö, josta voisi suomeksi puhua myös vaikka ihan vain tuttuutena, tarkoittaa sitä että ympäristössä ei ole yllättäviä aistiärsykkeitä ja sitä on helppoa ja turvallista lähestyä. Tällöin ympäristössä on helppoa antaa itsensä uppoutua siihen, mitä ikinä onkaan tekemässä.
Omasta elämästä voisin kertoa esimerkkinä, että työskentelisin hyvin mielelläni tietokoneen ääressä omasta puutarhasta käsin, mutta yleensä en tee sitä, koska koska tahansa naapuri saattaa käynnistää ruohonleikkurin, trimmerin tai lehtipuhaltimen, joka tuo työntekooni odottamattomia, voimakkaita aistiärsykkeitä ja vie huomioni pois siitä, mitä pitäisi tehdä. Sen vuoksi istun nytkin makuuhuoneen nurkassa, tutun työpöytäni ääressä, sillä tässä ei ole mitään yllätyksellistä.
Erilaisten ulkotyötilojen suunnittelu ei siis ole se paikka, missä kokeillaan mitään uutta, vaan ympäristön on oltava tasaisen turvallinen ja miellyttävä, että siellä voi uppoutua rauhassa.
Luento oli erittäin inspiroiva, enkä epäile sekuntiakaan, että nämä asiat todellakin ovat erittäin tärkeitä siinä, miten keskitymme, opiskelemme ja työskentelemme. Olen huomannut monet näistä henkilökohtaisellakin tasolla. Työskentelen mieluiten tutussa ympäristössä, missä ei ole voimakkaita aistiärsykkeitä valojen, äänien tai tuoksujen muodossa, eikä siellä esimerkiksi liiku ylimääräistä porukkaa.
Kitkemishommia.
Luennon jälkeen pääsimme viimein rakentamaan kokouskävelyreittiämme. Työskentelimme kolmen hengen tiimissä, jossa oli kaksi suomalaista ja yksi alankomaalainen. Ryhmämme alankomaalainen opiskelija oli iältään puolet siitä, mitä minä ja jos olisin saanut lapsen hyvin nuorena, minulla voisi olla saman ikäinen lapsi. Tämä ei kuitenkaan näkynyt millään tavalla työskentelyssä, vaan yhdessä tekemisemme oli saumatonta ja sujuvaa ja meillä oli hurjan hauskaa toteuttaessamme kokouskävelyreittiä.
Koen tällaisten muutosten tuomisen ihmisten työelämään hyvin tärkeänä, sillä paikoillaan sisätiloissa tapahtuva työskentely ei sovi kaikille, eikä ole välttämättä kenellekään se optimaalisin tapa tehdä töitä tai opiskella. Muun muassa se vuoksi olen itse puutarhuri, sillä haluan työskennellä ulkona, liikkua työssäni ja työskennellä vaihtelevassa, mielenkiintoa ylläpitävässä työympäristössä. Jos työskentelisin toimistossa, kyllästyisin alta aikayksikön samoihin tylsiin valkoisiin seiniin ja aloillani istumiseen.
Pidimme ryhmämme kanssa tärkeänä, että suunnittelemamme reitti on sellainen, että se tukee keskittymistä ja mielenkiinnon ylläpitämistä monin erilaisin keinoin. Reitti kulki mutkitellen korkeamman kasvillisuuden seassa ja suurien kastanjapuiden oksiston alla, jossa esimerkiksi työasioista puhuminen tuntuisi turvalliselta ja yksityiseltä, kun ympärillä on “seinät”. Hyödynsimme myös oppilaitoksen kampusauleella olemassaolevia pensas- ja risuaitoja, jotka niinikään toivat tunnetta seinistä.
Polkujen osuudelta pidimme tärkeänä erilaisten pintamateriaalien käyttöä. Kun jalan alla on muutakin kuin tasainen, koko ajan samanlaisena pysyvä tienpohja, saattaa askel nopeutua tarpeettoman paljon. Rauhallista, tietoista ja mielenkiintoa ylläpitävää kävelemistä halusimme tukea käyttämällä mielenkiintoisia, vaihtelevia ja erilaisia materiaaleja. Yuvertassa oli tehty pieni polku, jolla oli kokeiltu hyvin monenlaisia materiaaleja polun päällystämiseen: pieniä pyöreitä kiviä, karkeita laavakiviä, kevytsoraa, persikankiviä, hasselpähkinänkuoria ja simpukankuoria. Henkilökohtaisesti rakastuin näistä varsinkin simpukan ja hasselpähkinänkuoriin, jotka ratisivat ihanasti jalan alla ja suorastaan pakottivat erittäin rauhalliseen, koko jalkapohjan mitalta rullaavaan askeleeseen.
Mainittakoon, että käytän itse lähes pelkästään paljasjalkakenkiä, joten tunnen tällaiset erilaiset maanpinnan tekstuurit erityisen hyvin, mutta myös ryhmämme tennareissa kulkeva jäsen oli yhtä mieltä siitä, että erilaiset tekstuurit jalan alla tuntuivat erittäin miellyttävällä tavalla hierovilta jalan alla ja niiden tuottama ääni oli kuin hierontaa aivoille. Ei tällaisella polulla voi juosta, vaan siinä on käveltävä nautiskellen.
Tällaisten erilaisten pintamateriaalien vaihtuvuuden ja erilaisten aistikokemusten hyödyntäminen tuottaa pehmeää stimulaatiota, joka ylläpitää keskittymiskykyä ja mielenkiintoa.
Tässä annan Yuvertan puutarhurille ohjeita uuden polun raivaamiseen korkean kasvillisuuden sekaan. Kuva: Heidi Kamerling / Yuverta
Polkujen rakentamiseen oli varattu aikaa varsin vähän, joten kiirehän siinä lopulta tuli, emmekä saaneet omaamme ihan siihen malliin, mihin olisimme halunneet, mutta saimme esitettyä ideamme tuomaristolle, joka oli vaikuttunut ideoistamme. Näiden suunnittelemiemme polkujen pohjalta Yuvertaan tullaan rakentamaan pysyvämpi kokouskävelyreitti, jota tullaan hyödyntämään oppilaitoksen työskentelyssä. Sillä kävellen opettajat voivat käydä kokouksiaan, mutta tällaisella kävellen voidaan yhtälailla esimerkiksi käydä oppilaiden kanssa erilaisia arviointikeskusteluja ja muita opetukseen liittyviä keskusteluja.
Olen aivan liekeissä kokouskävelyiden ajatuksesta. Miten paljon mukavampaa esimerkiksi työnantajan kanssa käytävät kekityskeskustelut olisi tehdä mielenkiintoisessa ja miellyttävässä ympäristössä kävellen kuin tylsänvalkoisessa toimistossa, humisevien ilmastointilaitteiden ja sirisevien loisteputkien alla. Tai millaista olisi mennä vaikka työhaastatteluun, joka toteutetaan puistossa kävellen.
On todettu, että kävellessä hierarkiat tasaantuvat ja ihmisten on helpompaa puhua hankalistakin aiheista, sillä kävelyllä kuljetaan enemmän rinnakkain kuin siinä perinteisessä asetelmassa, jossa pomo istuu suuren ja raskaan työpöytänsä takana ja työntekijä huomattavasti matalammalla tasolla sen edessä.
Monille ihmisille myös katsekontaktin ylläpitäminen tuo tarpeettomia paineita ja jäykkyyttä keskusteluihin ja se voi hankaloittaa asioista suoraan puhumista. Kävelykokousten suhteen tilanne on eri, sillä kävellessä katsekontaktia ei tarvitse ylläpitää, jolloin hankalemmistakin aiheista puhuminen helpottuu.
Päivän päätteeksi saimme todistuksemme tästä viikosta ja erkanimme vähän haikeissakin tunnelmissa alankomaalaisista oppiskelijoista sekä Yuvertan opettajista. Tämä aikamme täällä on ollut erittäin antoisaa ja yhdessä työskentely mukavaa.
Tässä ryhmämme esittelee yhdessä suunniteltua kokouskävelyreittiä asiantuntijaraadille. Kuva: Heidi Kamerling / Yuverta
Illalla kävelimme vielä oman porukkamme kanssa pitkin Utrechtin keskustaa, jossa havainnoimme täällä tehtyjä viherratkaisuja, jotka tukevat niin luonnon monimuotoisuutta kuin tarjoavat ekologisesti kestäviä ratkaisuja kaupunkien suunnittelussa ja rakentamisessa.
Utrechtissa oli tehty kauniita sadepuutarhoja, joiden kautta sade- ja hulevesi suodattuu ja imeytyy takaisin maahan sen sijaan, että sillä täytettäisiin vain viemäreitä. Kasvien ja varsinkin puiden kyky haihduttaa vettä takaisin ilmaan on huomattavan suuri, jolloin veden luonnollinen kierto toimii siten, miten sen kuuluisikin. Kasvit ovat myös tehokkaita suodattamaan pois vesien epäpuhtauksia ja ilmansaasteita, joten niiden käyttämisellä on merkittävää vaikutusta kaupunkien ilmanlaatuun. Sanomattakin selvää, että ilmaston lämpenemisen aikakautena tarvitsemme myös kaiken mahdollisen viilennyksen, mitä saatavilla on ja puut ovat mitä tehokkainta, kehittyneintä ja helpoiten ylläpidettävää teknologiaa tähän. Ne tarjoavat miellyttävää varjoa lehvästön alle, mutta viilentävät myös oman veden haihdutuksensa kautta ilmaa.
Tarvitsemme siis jokaisen puun ja jokaisen viheralueen kaupunkeihimme, niin luonnon kuin ihmistenkin hyvinvoinnin vuoksi - ja lopulta ihminen ei edes ole millään tavalla luonnosta erillinen osa, vaikka toisinaan meinaammekin unohtaa sen. Tämänkin vuoksi luontoyhteyden ylläpitäminen kaikin olemassaolevin sekä uusin keinoin on tärkeää. Tässä on meille puutarha-alan ammattilaisille tärkeä työsarka. Tehtävämme ei siis ole pelkästään kauniista viheralueista ja pihoista huolehtiminen vaan ihmisten ja ekosysteemien hyvinvoinnin tukeminen ja maailman pelastaminen. Ei ihan pieni tehtävä siis.
Ja vielä kerran:
“Kaupunkimme, joissa asuu nyt puolet maailman väestöstä ja vuonna 2050 jo seitsemänkymmentä prosenttia, ovat paikkoja, joissa suurin osa maapallon hiilidioksidipäästöistä syntyy. Ne olisi peitettävä kasveilla, enkä tarkoita tällä vain paikkoja, joissa olemme tottuneet näkemään kasveja, kuten puistoja, puutarhoja, niittyjä ja puistokatuja, vaan kasveja olisi oltava kirjaimellisesti kaikkialla: katoilla, julkisivuilla, katujen varsilla, terasseilla, parvekkeilla, savupiippujen päällä, liikennevaloissa, siltojen kaiteilla ja niin edelleen. Sääntöjä on vain yksi ja se on hyvin yksinkertainen: jokaiseen paikkaan, johon kasvi voi juurtua, on istutettava ainakin yksi.”
Perjantai 23.5. Kotiin!
Reissu on tullut päätökseensä ja tänään lähdetään kotiin. Matka on ollut intensiivinen, inspiroiva ja kerrassaan aivan mahtava! Nyt on matkakokemusten suhteen kylläinen olo. Ei yhtään liian vähän, ei yhtään liikaa. Ja sopivasti alkaa olla ikävä omaa kotia, omaa puutarhaa, perhettä ja omaa sänkyä.
Aikataulullisista ja koulun budjetista johtuvista syistä paluumatkamme taittui lentäen. Ja kaikki se jonottelu, matkatavaroiden punnitseminen, turvatarkastuksessa matkalaukun avaaminen (koska ilmeisesti hollantilaisia suklaaströsseleitäni epäiltiin joksikin vaaralliseksi) ja ahtaaseen lentokoneeseen pakkautuminen vain vahvistaa sitä, että haluan jatkossa yhä enemmän painottaa matkustamistani maitse tapahtuvaan. Toki tärkeänä syynä myös lentomatkailun epäekologisuus. Lähes nauroin ääneen, kun lentokoneessa tarjotun voileivän pakkauksessa suurieleisesti mainittiin, että leivän välissä oleva aito alankomaalainen juusto on hiilineutraalisti tuotettua.
Lentosää oli kirkas ja pääsin onnekkaasti ikkunapaikalle, joten pälyilin maahan lähes koko lentomatkan ajan. Oli hauska havainnoida vaihtuvia maisemia ja huomata, miten selkeä ero peltojen tilkkutäkiksi laikuttamasta Hollannista oli metsien kirjomaan Suomeen. Kun lopulta lentokoneen ikkunasta näkyi Suomi, olin herkistyä kyyneliin. On se vaan niin kaunis. Osaisimmepa pitää tästä maasta huolta siten, että se pysyisi jatkossakin yhtä kauniina ja metsäisenä.
